Ronsuja etsimässä: Lesoillen Lesothossa ja vähän muuallakin.

31.3 - 4.4.2012

Loma! se sana ihana on! Kaikkien opiskelijoiden lempi sana! Sitä voi maistella suussa kuin hyvää viintä. Ja varsinkin, kun Grahamstown halusi meistä kunnolla eroon. Satoi vettä koko lähtöpäivän ja ajomatkan. Kiitos tästä.

Kolme pientä suomalaista päätti suunnata kohta pohjoista (suurin osa vaihtareista lähti Cape Towniin, tahdottiin olla erilaisia lapsia). Matka, joka myös kartalla näyttää pitkältä on myös todellisuudessa pitkä. Yli 12h pituinen. Voi pojat. Ja kiitos sateen missattin yli puolet maisemista, koska näkyvyys oli 2 m - 10 m, riippue ajokelistä ja välillä ei oikeasti nähnyt yhtään mitään. Pari asiaa, mitä näki (silloin kuin sade oli kaffetauolla) oli se, että lähes joka kaupungilla on township alue ja tälläisiä pieniä alueita on kaikkialla. Kartta ei tunne puoliakaan niistä. Varsinkin pimeällä näki valopisteitä kaikkialla (enkä tarkoita optista harhaa ;) Toinen oli se, että täkäläiset tiet saa Suomen tiet näyttämään hyvin tasaisilta ja mukavilta. Täällä teissä saattaa olla pieniä reikiä kesken kaiken, koska tienhoitoon tarkoitetut rahat vain katoavat jonnekkin takataskuihin paikallisten mukaan. Teitä ajellessa sen kyllä huomasi ja tunsi pepun alla. Yhteen tälläiseen reikään tehtiinkin hiukan enemmän tuttavuutta, kun näkyvyys oli nolla. Seuraavana aamuna selvis, että meillä on tyhjä rengas. Vanne oli vääntynyt. Oli tuuria, että vanteet oli terästä. Kello oli tapaamisen aikaan yli kasin/ysin ja täällä se tarkoittaa sitä, että voi helposti joutua oottamaan seurvaavaan päivään tai pidempään, koska oli lauantai. Toinen mukava tapaaminen tapahtui ennen tätä. äuto teki tuttavuutta tiellä olleillen hiekkakasojen kanssa (ne oli mukavasti lähes keskella tietä). Kiitos kuskin nopeiden refleksien, auto selviytyi kasoista yli. Pitkän matkan jälkeen saavuttiin Sani Pass Backpackersien hostellille Dragensbergiin (kello 23.30). Eikä edes eksytty. Kerran ajettiin ohi risteyksestä, mutta hoksattiin ajoissa. Seuraavana aamuna oli vuorossa matka kohti Lesothoa. Ja voi vehnä mikä reitti! autosta tuli mieleen vanha kunnon valkonen (silloin kun siinä oli vielä ovet) ja koskaan ei oo tullut luotettua autoon niin paljon. Sen verran jännä reitti oli, että myös eräs lahtelainen kuski saattaisi muutaman hikipalleroisen kokea. Korkeuseroakin reitin aikana tulee ihan mukavasti, koska Lesothon puoleinen raja-asema on vuoren huipulla, josta löytyy (pubin mukaa) Afrikan korkeimmalla sijaitseva pubi. Ja Lesotholainen olut on ihan mukavan makuista kahden päivän vaelluksen jälkeen.

Lesothon puolella matka jatkui kiemuraisia teitä pitkin, onneksi opas ajeli koko matkan. Siellä ei tunneta tienviittoja (E-A:ssakin hyvin heikosti, joten navigoidessa kartta on must). Matkaa St. Jamesin kylään kertyy reippaat XX km hostellilta, mutta koska reitillä voi ajaa tiestä, johtuen vain >30 km/h matka-aikaa kertyi reippaat 5 h. Lesothon puolella oli nopeus hiukan reippaampi, mutta tiet ovat täynnä eläimiä (hepoja, aaseja, lehmiä, vuohia, lampaita jne.) eli ei hirveän kovaa voinut kruisailla. St. Jamesin kylässä chillailtiin hetken aikaa ja hörpättii teekupposet ennen kuin hypättiin hepojen selkää. Mun sankari oli harmaa herrasmies, suurella asenteella varustettuna. Herra oli hyvin laiska, jos joutui jonon hännille, mutta jos olikin keulassa ni ei muuten varmana päästänyt ketään ohi. Kiihdytti jos joku meinasi. Seuraavana päivänä selvis, että kyseistä hepoa käytettiin usein johtoponina. Herra tahtoi vain johtaa ja närkästy jossei saanut. Ihana sankari <3 (ja nyt en käytä sarkasmia) Eläissäni en ole muuten niin paljoon hepoon luottanut kuin noilla rinteillä. Vuoret menee nimittäin lähes kohti suoraan ylös ja rinteet ovat hyvin kivisiä. Nää hepot vaan käveli, ravasi ja laukkasi siellä kuin olisivat sunnuntaikävelyllä olleet. Ja meille naurettiin kypäristä. On yks hienoimmista ja mahtavimmista tunteista, kun laukkaa ilta-auringossa niillä vuorenrinteillä Ekalle päivälle vaellustunteja kerty reippaat kolme. Illalla oli luvassa mahti ateria lesotholaiseen tyyliin: mm papuja, kanaa, jonkun tyyppistä porkkahöystettä ja muita ihanuuksia.

Tuhdin aamupalan (sisälsi lesotholaista leipää) jälkee istuskeltiin kylän yläpuolella vuoren rinteellä, kun odoteltiin hepoja. Opas kertoi hauskoja ja välillä vakaviakin pikku juttuja sikäläisestä arjesta ja elämäntyylistä kunnes ihanat karvapallot saapuivat paikalle. Oma pikku asennepommini oli oma itsensä. Joku oli ilmeisesti saanut liian vähän unta. Heppojen "omistaja" kysyi haluunko vaihtaa hepoa, mun vastaus: "hemmamumala en! i love this pony with a great heart!" Opasta nauratti. Toisen päivän vaellukset suju myös upeassa auringonpaisteessa. Paluu takaisin St. Jamesin kylää tehtiin eri reittiä, mutta maisemat oli sitäkin upeammat. Selässä oli vain hiukan vaikeaa kuvata, joten kuvitelkaa Taru Sormusten Herrasta maiset ja tehkää niistä karun kauniit. Siltä näyttää Lesotho. Uskomattoman kaunista vaikka olikin jo talven alkusoitannat. Mutta on se silti jännä tunne masun pohjas, kun vasemmal puolel on vuori ja oikealla ei mitään. Maisemat edessäpäin kiinnosti yllättäen. Kahden vaelluspäivän jäljiltä ahteri ei ollut totaalista muussia. Hartiat sen sijaa oli. Reppu selässä ratsastamine ei ehkä ollukkaan se paras idea, mut vesi oli ihan jees juttu. ja hammasharja. Toisellekkin päivälle vaellustunteja kertyi reippaat kolme ennenkuin saavuttiin St. Jamesiin. St. Jamesissa koitettiin syöttää hepoille porkkanoita. Ei muuten kelvannut. Rontit. Yks tosin rohmusi niitä muiden edestä. Murot ois kuulemma kelvannu. Tuli mielee mettiksen Bibla. Se tykkäs kokiksesta. St. Jamesissa syötiin lesotholainen lounas ennen kuin alettiin ajelemaan kohti Sani Passia. Ensin käytiin sillä olusella mistä tulikin jo mainittua. Maittoi! Sani Pass alas ei ollutkaan niin paha. Asiaan ehkä vaikutti se, että nyt istuttiin takapenkillä takapaksin sijaan. Kuulemma alaspäin mennessä takapaksissa oli liian turvatonta. Ihanien vaelluksien jälkee ei tarvinnu miettiä nukahtamista. Nukku jo jaloillaan. Enemmän huolta oli, että riittääkö hostellissa kuumaa vettä. Onneks riitti. Ois ollu liian deja vu pestä hiukset kylmällä vedellä. Paras tapa nauttia Lesothosta oli kyllä ehdottomasti hevosen selästä.

Drakensbergissä tehtiin vielä yksi päivävaellus renkaan fiksauksen jälkeen. Mielettömät vaellusmaisemat: varjot leikki vuorien rinteillä, aurinko paisto, vesiputouksia. Etteköhän te kuvan saa ;) Vaellus sisälsi myös neljä "puron" ylitystä. Lopputulos mustelmia varpaissa ja lahkeet märkinä. Purossa sattui olemaan hiukan syvyyttä ja virtausta. Joku tolvana oli suunitellu reitin siten, että se meni 4 kertaa yli SAMASTA purosta. Viides kertaki ois ollu mahdollinen. Jätettiin seuraavien iloks se ylitys, me mentii penkkaa pitki. Ei suomalaiset mitää polkua tarvii. Viimeisistä puskista läpimennessä tajuttiin, että jos oltaisiin aidalta käännytty oikealla, olisi yhden puskan jälkeen ollut tie. Suomalaiset menee sieltä missä tie on suorin :D . Viidentenä reissupäivänä suunnattiinkin auton nokka kohti Sodwana Bayta. Lesothoa ja Drakensbergiä tuli ikävä jo hostellin pihasta lähdettäessä. Mahtava paikka. Huippu ihmiset.

xx

p.s. Hostellilla tavattiin pari e-a:laista pyöräsankaria. Herrat olivat lähdössä kiertämään Lesothoa ympäri. Talvella ja 30:ssä päivässä. Reitti sisälsi myös Sani Passin. He eivät olleet ammattilaisia pyöräilyn suhteen.

Minifakta: Lesotho on aikasen köyhää aluetta, mutta omistaa yhden tärkeän rikkauden: puhdas vesi!

Koitan pistää heppakuvia lisää myöhemmin. Netti vei iän ja ajan pelkästää näihin kuviin :D

Lesothon raja-aseman ruokakauppa

Lesotho!

Perinteinen Lesotholainen talo. Pyöreä muoto on tärkeä spirituaalisesti. Lesotholaiset uskovat, että esi-isien henget asuu pyöreissä taloissa ja siksi esim. vastasyntynyt asuu 3 ekaa kk siellä, jotta saa siunauksen. Me nukuttiin yhdessä tälläisessä talossa ja kuultiin seuraavana päivänä, että se oli suuri kunnia nukkua siellä. Hyvin nukutti.

Paimen kertaa 2 ja meidän opas/kuski.

Lesothossa liikenneruuhkat koostu lampaista/lehmistä/aaseista/hepoista

Uljas vaalea ratsuni Lesothon illassa :D

Spottaa otus.

Ei huonommat laidunmaat tällä aasilla.

Paikallinen elinkeino.

pikku paimen. Paimenten ainoa suoja kylmää vasten oli peitot. Meidän matkanjärjestäjä lahjotti tuloistaa osan Lesotholaisille peittojen muodossa. Paimenet alotti uransa 9 vuoden iässä. Tytöt pysy kotona äitien apuna.